Jou!

 Hunkan elämässä ei ole tapahtunut juurikaan mitään uutisoitavaa sitten Jyväskylän. Tamminäyttelyä odotellaan ja näyttelystä onkin tulossa ennätyssuuri. 3625 taisi olla tarkka osallistujamäärä, mikäli oikein muistan. Tämä on yli 300 koiraa enemmän kuin vuosi sitten, jolloin tehtiin edellinen ennätys.

 Briardeja taisi olla muistini mukaan tulossa 14. Ilmoittautuneiden joukossa pitäisi olla myös Svetlana Trubinan omistaman Monikan Murmanskista. Olisi ihan todella kiva nähdä vihdoin ja viimein Monika myös livenä! Jo vuosien ajan olemme pitäneet Svetlanan kanssa yhteyttä sähköpostilla, mutta koskaan emme ole tavanneet. Tänä vuonna Tamminäyttelyssä on siis erikoispointtia minulle ihan henkilökohtaisestikin. Muutenkin kuin talkoilla tapahtumassa kaksi päivää aamusta iltaan.

 Mutta jos on ollut koirapuolella vähän hiljaisempaa, niin rokkipuolella on ollut sitäkin äänekkäämpää. Viime torstaina Oulun Teatrialla tykitti Motörhead. Edellisenä päivänä Kajaanin Lohtajan ABC-asemalla vieraili yksi tämän hetken kuumimmista nimistä - Nightwish!

 Kuvia molemmilta keikoilta löytyy piakkoin rokeista :)))

 Loppuun vielä semmoinen pikku huomautus, että ne, jotka haluavat visiteerata joskus kasvattajamme Marie-Clauden sivuilla, toimiva yhteys sivuille löytyy linkeistämme.