Nyt se on sitten käyty ja koettu. Tokon joukkue-SM -kisat Kangasalla. Ja mitä jäi käteen? Tuloksellisesti ei kovinkaan paljon, mutta ei kai kovin huonostikaan. 150 pistettä, kakkostulos ja sijoitus jossain puolessa välissä reilusta sadasta osallistujasta.

Mikä meni hyvin? Ennen kisaa sanoin, että olen tyytyväinen, jos Hunka pysyy paikalla. Ja kyllähän se pysyi. Eikä luoksepäästävyydessäkään ollut mitään huomautettavaa. Mutta tämän jälkeen olinkin jo valmis jättämään koko leikin sikseen...

Heti silloin nimittäin huomasin, ettei Poika ole tässä hommassa ollenkaan mukana. Kaikki ympärillä oleva hälinä (lähinnä muut koirat) olivat Hunkan mielestä paaaaaljon paljon mielenkiintoisempia. Ja itselläni oli koko ajan semmoinen tunne, että kohta se tuosta sinkoaa...

Mutta eipä onneksi singonnut. Seuraamisessa jäppinen seurasi kuitenkin kaikkea muuta kuin minua. Ja liikkeestä maahanmenossa äijä ei kuunnellut minua ollenkaan - vaan jäi seisomaan! Mistä tuli sitten se munkkirinkilä (=nolla).

Loput liikkeet tehtiin jotakuinkin sinne päin ja joten kuten, ja joitakin pisteitä niistä tippui (kilpailukirja ovat yhä edelleen auton hanskalokerossa, mistä en halua sitä silmiini hakea), mutta päässäni oli vain yksi ajatus: kunpa tämä olisi mahdollisimman pian ohi...

Mikä meni vikaan?

Tähän on helppo vastata. Liian vähän treeniä eri ympäristöissä ja häiriötekijöissä (muut koirat).

SM-kisatilannetta voisi omasta mielestäni kuvailla hyvin siten, että menepä koirasi kanssa keskisuureen koiranäyttelyyn ja päästä koirasi irti... Siinä, jos missä, mitataan koiran todellinen tottelevaisuus.

Meille se todellinen tottelevaisuus todellakin lienee jotain tuota 150 pisteen tasoa alokasluokassa. Eli aika paljon on vielä tekemistä... Mutta sen voin sanoa, että enää ei hirvitä yhtään mennä johonkin pieniin "kyläkisoihin". Sen verran hyvää siedätyshoitoa sai myös emäntä!

Kangasalla tapasin ensimmäistä kertaa myös vuosien takaisen koirakirjaystäväni Leena Urkolan, jolla jälleen kerran oli minulle tuomisia. Tuhannesti kiitos taas Leena!

Tämänkertainen harvinaisuus on vuodelta 1965 "How to Raise and Train a Briard", mutta varsinaisen heurekan koin, kun vihdoin ja viimein sain omaan hyllyyni Anders Hallgrenin "iloinen, tottelevainen koira".

Mitä Anders opettikaan meille jo yli 30 vuotta sitten? - Kouluta erilaisilla paikoilla.

"Jos kouluttaa koiraa yhdellä ainoalla alueella, se tottelee hyvin siellä, mutta muualla huonommin. Eräät koirat tekevät koulutuskentällä tähtisuorituksia, mutta heti kentän ulkopuolella ne ryhtyvät kiskomaan taluttimesta, riistäytyvät hallinnasta ja sulkevat korvansa komennoilta..."

Siitä olen kuitenkin Andersin kanssa eri mieltä, että kolme eri harjoituspaikkaa riittäisi. Meille ei riitä viisi-kuusikaan.

Tiinalle ja Kaisalle kiitos tästä opettavaisesta reissusta ja loistavasta matkaseurasta!

Kaisan sanoin: Nyt alkaa uusi elämä!... ja häiriötreenit.

Loppuun vielä muutama Tiinan nappaama kuva meistä metsäläisistä suuressa tokosirkuksessa:

1247505181_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tarkistus.

1247505196_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Paikalla makuu.

1247505233_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hyppy.

1247505270_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Luoksetulo.

1247505449_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Seisominen.

(Kuvat: Tiina Väisänen)