Niinä pitkinä työpäivinä, kun Hannukin on aamuvuorossa, Karmalla käy aika pitkäksi.

Onneksi tiibetinterroristi on omaksunut varsin harmittoman tavan ajankulukseen. Se käy nimittäin paperinkeräykseen menossa olevasta lehtikassista hakemassa itselleen luettavaa.

Tästä yli 200-sivuisesta Talvivaaran merkintäetuoikeusantiluettelosta on ollut iloa mooooneksi päiväksi! Ja sillä aikaa sohvatyynyjen ja kenkien vetoketjut sekä puseroissa ja neuleissa olevat napit ovat saaneet jäädä rauhaan.

Mutta milloin tämä kaksi ja puoli vuotta jatkunut monsterikausi oikein loppuu!?, kysyn minä.

Luulen, ettei ikinä.

Mennyt syksy on ollut suurimmaksi osaksi ankea. Talvivaaraa, Talvivaaraa, Talvivaaraa jokaikinen luojanluoma päivä. Siihen päälle pimeys, vesisateet, alati lyhenevät päivät, räntää ja lunta, töitä, töitä ja töitä... Ei ole paljon naurattanut. Mitään erityistä ei ole jaksanut harrastaakaan. Kunhan on vain selvinnyt (työ)päivästä toiseen.

Jotain piristystä pitäisi keksiä!

Olen jo kokeillut b-, c- ja d-vitamiinia, Berocca Boostia ja viimeisimmäksi myös Mivitotal Plussaa.

Maanantaina menen kampaajalle, josko uusi tukka vähän auttaisi...

Muitakin vinkkejä vastaanotetaan!

Näyttelyjen, kuten muunkin koiraharrastamisen suhteen vietämme hiljaiseloa, joka saa näillä näkymin jatkua aina ensi kesään saakka. Ellei sitten joku ihme viiraus iske tässä kevättalven mittaan. Tamminäyttelyynkään ei olla menossa. Ei koirat, eikä emäntä talkoisiin.