Äiti on vähän... ei väsynyt, mutta ihmeissään. Ja sormi suussa. Miten voikaan pienestä koirasta lähteä niin surkea ja kova, suorastaan korvia huumaava ääni!

Karma ei viihdy ollenkaan omissa oloissaan ja omassa huoneessaan. Ei vaikka siellä olisi mitä leluja ja mitä tekemistä.

Tämä kävi selväksi jo eilen, kun tulimme iltapäivällä kotiin. Karma ahtautui pentuportin raosta vapauteen.

Hunkakin huolestui Karman kiljumisesta niin, että kuolasi ja läähätti koko illan. Ja halusi koko ajan olla nokka kiinni Karmassa.

Pakkohan tätä tilannetta oli koko ajan seurata, kun veljekset olivat ensi kertaa vapaasti yhdessä ja kokoeroa on kuitenkin melkoisesti. Ettei vaan tapahdu mitään vahinkoa. Toinen on niiiiin pieni ja toinen on niin iso.

Ensimmäisen yön nukuin Karman kanssa pentuhuoneen lattialla patjalla ja Karma minun tyynylläni. Ihan hyvin nukuttiin aamukuuteen.

Mutta sittenpä ollaan koko päivä rampattu tämän tästä pihalla (kaikki kakat ja pissat ovat tulleet ulos), syöty neljä kertaa (hiirenannoksia, kun vertaa Hunkan ruokamäärään), leikitty, ja harjoiteltu yksin nukkumista (hain varastosta Mökön vanhan häkin ja pistin sinne villashaalin, jonka Karma näytti hyväksyvän nukkumaviltikseen).

Nytkin tätä kirjoittaessa Karma koisailee häkissä makuuhuoneessa. Kokeillaan ensi yönä tätä kuviota: Karma häkissä, minä takaisin Belluksessa.

Muutamia kuvia tältä päivältä:

Maton hapsujen kopistelun jälkeen Karma nukahti ja Hunkan oli pakko seurata tilannetta niin läheltä kuin mahdollista.

Nyt on pissitty.

Karma on kova poika kiipeilemään. Mitähän se tarkoittaa isona...???

Vesikupillekin kiivetään.

Jatkamme harjoituksia huomenna.